Saturday 4 January 2014

WIZARDS

  Kevin käveli keskellä Lontoon ruuhkaisia katuja. Kello oli aamu kuuden ja seitsemän välissä. Hän heristi nyrkkiään taksikuskille,joka roiskutti rapaa hänen niskaansa. Katu oli täynnä vaahteranlehtiä,ja koditon kulkuri ojensi lakkiaan ohikulkijoille. Kevinin piti löytää lahja kaverilleen Johnnylle, jolla oli syntymäpäivä, mutta jolle hän ei millään keksinyt lahjaa. Rannekello? hän oli käynyt katsomassa timanttiliikkeen rannekello tarjontaa, mutta mitään kyllin halpaa ei ollut saatavilla. Johnny ei pitänyt peleistä, eikä myöskään siitä, että hänen luokseen tultaisiin ilman lahjaa. Kevin raapi korvallistaan tuskaisena. Hänen täytyisi keksiä jotain. vastaan tuleva mummo hymyili hänelle ja Kevin nyökkäsi takaisin. Hän keskeytti kevinin ajatukset,ja Kevin jäi seisomaan paikalleen hölmistyneen näköisenä. Hän ei pitänyt itseään erityisen komeana. Ruskeat hiukset sojottivat joka suuntaan, ja vaikka hän oli yrittänyt käyttää kaikenlaisia muotoilutuotteita, ne eivät silti asettuneet paikoilleen. Hän oli aika lyhyt ikäisekseen. Johnny oli pitkä ja silmälasit eivät tehneet hänestä hyljittyä, hänellä oli paljon ihailijoita ja monet olivat sitä mieltä, että lasit sopivat hänelle. Kevin palautui takaisin maan pinnalle. Nyt hän sen keksi! Hän lähti kävelemään ripein askelin kohti lähimpiä liikennevaloja. Johnny piti hyvää huolta ulkonäöstään, sen hän oli huomannut, ja siksi hän ostaisi hänelle kuntosalin kausikortin. Kevin tuijotti pilvistä taivasta hymyillen.

                                  ~ TOINEN LUKU ~
                                  
" Tuon mä kostan!" Johnny huusi ja tarttui tyynyyn, ja viskasi sen päin Damienia. Damien nauroi ja tönäisi Johnnyn lattialle. He olivat Damienin kotona, ja poikien piti tehdä läksyjä.
" Tämä ei taida onnistua. Meidänhän pitäisi valmistella niitä juhlia", Damien sanoi ja ojentautui istumaan. Johnny suoristi vinoon menneet silmälasinsa." Juhlat ovat kuitenkin jo kolmen tunnin kuluttua."
" Niin, mutta eihän meillä oo edes paljon tehtävää, vai kuinka?" Damien nyökkäsi. " Mutta ehkä meidän pitäisi jo aloittaa."
" Olet oikeassa", Johnny sanoi ja käveli ovelle. Hän tunsi tyynyn lentävän selkäänsä. Hänen olisi tehnyt mieli viskata takaisin, mutta he olivat jo valmiiksi myöhässä. Damien ja Johnny kävelivät portaat alas keittiöön. "Hmm. Hmm,hmm." Johnny pysähtyi jääkaapin ovelle ja tutkaili siihen kiinnitettyä lappua, johon oltiin kirjoitettu valmisteluja, joita heidän pitäisi tehdä ennen varsinaista illan viettoa. " Siis. Juhliin ovat tulossa Trask, Kevin ja Ed."
" Minun käsittääkseni siinä ei ole mitään ongelmaa."
Johnny kääntyi ympäri ja tutkaili Damienin kasvoja." On meillä yksi."
" No mikä?"
" Tuo finni."
Damien punastui ja löi Johnnya olkavarteen leikillään." Sinä olet minun ongelma."
Johnny naurahti kuivasti. " Oli miten oli, minulla on ehdotus."
" No kerro."
" Voisimme pitää juhlat tavallista aikaisemmin. Kundit saisivat olla pitempään, vaikka yötä", Johnny sanoi," Siis jos se käy."
" Tuo on hyvä ehdotus."
" Mutta meillä on silti yksi asia hoidettavana."
"Mikä?"
" Sinun kuontalosi."
" Tuumasta toimeen, siis."

JATKUU...



                                

No comments:

Post a Comment