" Amber, kaikki hyvin?" Rosie kysyi. Amber oli juossut hengästyneenä alas portaita ruokasaliin.
" Tuota, on. Tietääkseni. Minulla on vähän nälkä. Saisinko syötävää?"
" Kyllä. Istu vain alas. Taisit tavata yhden asukkaista, vai?"
Amber nyökkäsi.
" Hänen nimensä oli James. Kiltti ja mukava."
" Missä sinä näit hänet?"
" Huoneessani, arkussa nukkumassa." Enää Amber ei esittäisi mukavaa, hänen täytyi saada tietää, mistä kaikessa oikein oli kyse.
" Ja ei sitten tullut mieleenkään kertoa minulle, että linna on täynnä vampyyreja?" Amber kivahti.
Rosie kallisti päätään." Anna anteeksi. Sinun ei tarvitse pelätä. He eivät tee sinulle pahaa, ainoastaan asuvat täällä."
Amber pyöräytti silmiään. " Olet majoittanut kotiisi vampyyreja? Sinun täytyy olla päästäsi sekaisin."
" Kenties. Mutta he ovat ystäviäni. Olen kouluttanut heitä jo kaksisataa vuotta, ja täytyy myöntää, että he ovat erittäin hyvätapaisia vampyyreiksi."
Amber alkoi ymmärtää, mutta hänen äänensä värisi hänen sanoessaan:" Eli voin luottaa heihin. Ja sinuun, vaikka oletkin vampyyri."
Rosie nyökkäsi. "Ja voit jatkossa kutsua minua Kreivittäreksi." Amber nyökkäsi varovaisesti.
Hän ei varmaankaan kertoisi isälleen, eikä isä muutenkaan häntä uskoisi. Vampyyreja.