Amber halasi isäänsä. Vuosi oli aivan liian pitkä aika! Ja aivan liian vieraassa paikassa. Rosie vaikutti mukavalta ihmiseltä. Kaipa häneen voisi tutustua. Isä suukotti Amberia poskelle. Amber punastui. Isän lähdölle ei voinut mitään. Hänellä oli joku tärkeä työmatka Californiassa.
" Nähdään sitten, isä. Hyvää loppuvuotta", Amber naurahti.
" Nähdään rakas. Ole kiltisti", Mark sanoi ja painoi oven kiinni perässään. Nyt hän olisi yksin.
" Onko sinulla nälkä?" Rosie kysyi.
" Ei. Missä minun huoneeni on? voisin viedä laukkuni sinne."
" Seuraa minua." He lähtivät kävelemään pitkää käytävää hiljaisuuden vallitessa. Amber ei keksinyt mitään sanottavaa ja päätti olla hiljaa. Jokaisen heidän perässään sulkemansa oven paukahdus kaikui linnan autioilla käytävillä. Jos hän lähtisi kävelemään jollekin käytävistä, Amber mietti, niin hän varmaankin eksyisi.
" Minkä ikäinen olet?" Rosie kysyi ja rikkoi hiljaisuuden.
" Viisitoista."
" Hmm. Olet vanhempi kuin luulin, Amber. Ja kaunis ikäiseksesi."
Amber nyökkäsi hiljaa.
" He ovat vielä nukkumassa."
" Ketkä?"
"Linnan muut asukkaat."
" Okei."
He tulivat pienelle tasanteelle. Rosie ojensi Amberille huoneen avaimet. " Tämä on sinun huoneesi."
Amber avasi oven avaimilla. Huone oli kaunis. Suuri pylväs sänky, jossa oli läpikuultavat verhot. Yksi pieni pöytä, jonka edessä seinällä oli suuri peili. Valkea kokolattiamatto, jonka silkkiset hapsut upposivat Amberin jalkapohjiin. " Missä minä voin säilyttää vaatteitani-"
Rosie oli hävinnyt hänen takaansa. Amber nielaisi. Mihin hän oli voinut hävitä noin äkkiä? No, hän oli saattanut mennä johonkin käytävistä. Amber laski laukkunsa lattialle. Kello näytti neljää illalla.
Häntä väsytti ja hän päätti mennä sängylle. Auts! Sänky oli epätavallisen kova. Amber raotti peittoa. Sänky oli puuta! Mitä ihmettä? Hän nosti peittoa vielä vähän ylemmäs. Peiton alta paljastui arkku.