( jatkoa)

" Vuodeksi Charlie-sedän luo Lontooseen? Ei ikinä." Amber risti kätensä rinnalleen. " Ei tule kesää. Minähän en sinne lähde, ei siellä ole ikinä mitään tekemistäkään!" Hänen isänsä huokaisi. " Parasta hommata sinulle jostain lapsenvahti siksi aikaa."
" Olen viisitoista, enkä todellakaan tarvitse mitään lastenvahtia. Kun tulette vuoden päästä takaisin, täällä ei ole bileitä eikä räjäytettyä taloa."
" Mutta jos sattuisi jotakin-"
" Niin osaisin pitää huolen itsestäni. Ihan totta." Isä pudisti päätään. Toisaalta olisi ihan kiva antaa periksi ja huomata, kuinka iloinen hänen paluustaan hänen tyttärensä olisi. Mutta Amber oli vasta viidentoista, eikä osaisi vielä kantaa vastuuta kaikesta tekemästään. " En voi vielä luvata mitään." Hän hörppäsi loput kahvistaan ja puki svetarinsa päälleen. " Käyn kaupassa, tutkaillaan sitten tilannetta kaikessa rauhassa." Amber aukoi suutaan esittääkseen vastalauseen. Mutta isä meni jo. Hän harppoi portaat ylös omaan huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni perässään. Jos isä antaisi luvan, hän voisi hoitaa loppuvuoden tiskivuorot yksinään. Tai sitten hän voisi asioida kaupassa ja pitää karkkipäiviä pitkin viikkoa. Ja juhlia. Ja hän saisi ostaa itselleen vaatteita kysymättä lupaa isältään. Amber heittäytyi sängylleen. Se olisi mahtavaa. Alakerrassa soi jokin. Isän puhelin. Amber meni alakertaan ja nosti puhelimen pöydältä. Charlie setä!
 "Hei, setä. Amber täällä."
" Amber, minulla on ikäviä uutisia. Olen tullut kipeäksi. Isäsi ei tiedä asiasta mitään, kerro hänelle ja ole oikein kiltti tyttö. Hyvää päivän jatkoa." Sitten puhelu katkesi. Naks. Amber jäi seisomaan puhelin kädessään. Kaikki ei ollut hyvin. Yleensä setä kyselisi koulun käynnistä, eikä lopettaisi puhelua kesken noin töykeästi. Amber päätti soittaa isälleen.
" Hei isä. Charlie soitti juuri. Hän sanoi, että oli tullut kipeäksi."
" Älä yritä, neitiseni. Olen miettinyt asiaa, ja tullut siihen tulokseen ettei noin nuori neiti välttämättä selviä kaikista kodin askareista yksinään."
Amberin ääni kohosi." Isä, ihan oikeasti. Hän soitti sinun puhelimeesi juuri. Ja kertoi asiansa. Enkä minä valehtele, tai edes yritä! Olet oikeassa, en minä välttämättä selviäisi, mutta tuo on jo liian typerää. Ettet usko."
Hän kuuli isänsä yskivän. " Tuota, jäikö puhelimeni sinne? Jaa. No, soita hänelle takaisin ja kerro, että soittaa työpuhelimeeni. Tulen sinne ihan kohta."
Amber sammutti isän puhelimen ja soitti omallaan takaisin Charlielle. Joka ei vastannut. Hän tuhahti turhautuneena ja meni omaan huoneeseensa odottamaan isäänsä.