Amber haahuili linnan käytävillä. Hän siveli kädellään käytävän seiniä. Käytävää valaisi muutama soihtu. Muuten oli pimeää. Lisävaloa hän sai kännykän lampusta. Käytävä teki jyrkän mutkan vasemmalle. Amber kääntyi ja kiljahti. Hui. Se olikin vain kokovartalopeili. Hän oli luullut sitä vampyyriksi. Peili oli pölyn peittämä, ja siinä oli kultaiset kehykset. Amber puhalsi peilin pintaan, ja pöly pöllähti ja sai Amberin yskimään. Käytävässä oli kylmä. Tapetit olivat kuhmuilevat, koska ilmeisestikin kosteus oli saanut ne kohoilemaan. Peilin pinta näytti kirkkaalta. Amber näki siinä oman kuvansa. Hän päätti jatkaa eteenpäin, vasemmalle. Käytävän päässä oli huone; sen ovessa oli valkosipuliseppele. Amber pysähtyi miettimään, mistä oli kyse. Vampyyreiden linnassa valkosipuliseppeleitä? Amber avasi oven. Ja häntä odotti yllätys.

~THE MYSTERIES OF SLEEPY WALLEY'S COUNTRY HOUSE~

Nimeni on Hayley Rosewood. Olen nyt viisitoista, syntymäpäiväni on heinäkuussa. Saan lahjaksi oman Bentleyn, jolla voin ajaa kaupunkiin tapaamaan ystäviäni. Tuskin maltan odottaa. Nähkääs, me muutimme maalle pari päivää sitten, enkä ole vieläkään asettunut aloilleni. Muutimme, koska isäni ei saanut kunnollista työtä kaupungista. Asumme hylätyssä kartanossa, josta ei makseta vuokraa. Kuulostaako köyhältä? Olisi syytäkin. Tätini ostaa Bentleyn omilla rahoillaan, ja vanhempani haluavat osille. Mutta tätini sanoo, että auto on minulle. Siksi en pidä vanhemmistani. He ovat ahneita, mutta eivät omista lainkaan rahaa. Kartanon ympärillä on metsä, jossa käyn kävelyllä silloin kun ei ole tekemistä tai jään yksin taloon. Silloin tällöin tapaan kulkurin, joka kehuu ulkonäköäni ja haukkuu vanhempiani. Lystikästä. Ystäväni sanoivat, että näytän ikäistäni vanhemmalta. Ei pidä paikkaansa. Minulla on pitkät, ruskeat hiukset ja kullankeltaiset silmät. Vanhempieni silmät ovat samansävyiset, tumman vihertävät. En siis ole tullut vanhempiini. Olen itsepäinen, mutta pidän hiljaisuudesta. Olen varmaan maailman ainoa teini, joka ei kuuntele musiikkia. Olen pienestä pitäen pitänyt taikauskosta ja mystiikasta. Kävin toissa kesänä kummitus festivaaleilla. Kun olin pieni, ja tyhmä. Mutta nykyään minulla on oma elämäni täällä maalla.
"Hailey?"
Säpsähdän ja vikuilen ympärilleni." Oscar?"
Hän on minun tyhmääkin tyhmempi isoveljeni.
" Hailey, alakerrassa on joku outo... " Oscarin ääni sammuu. Nousen ylös sängystä.
Onko kulkuri tullut ahdistelemaan häntä? Meitä? Onko siellä murhaaja? Nyrkkeilyrobotti? Noita?
Juoksen portaat alas. "Oscar? Oletko kunnossa?"
Kuulen olohuoneesta kiljaisun. Juoksen olohuoneen ovelle ja avaan verhot sen edestä." Oscar?"
On aivan hiljaista. Sitten alan tajuta.
" Bööööööööö!"
"Äääääääk!"
Oscar ryntää esiin sohvan takaa. Huokaisen ja tarraan häntä käsivarresta." Idiootti. Haista paska."
Oscar nauraa maha kippurassa kuin pikkuinen lapsi. Ääliö.
Tällaista on minun arkeni.

" Amber, kaikki hyvin?" Rosie kysyi. Amber oli juossut hengästyneenä alas portaita ruokasaliin.
" Tuota, on. Tietääkseni. Minulla on vähän nälkä. Saisinko syötävää?"
" Kyllä. Istu vain alas. Taisit tavata yhden asukkaista, vai?"
Amber nyökkäsi.
" Hänen nimensä oli James. Kiltti ja mukava."
" Missä sinä näit hänet?"
" Huoneessani, arkussa nukkumassa." Enää Amber ei esittäisi mukavaa, hänen täytyi saada tietää, mistä kaikessa oikein oli kyse.
" Ja ei sitten tullut mieleenkään kertoa minulle, että linna on täynnä vampyyreja?" Amber kivahti.
Rosie kallisti päätään." Anna anteeksi. Sinun ei tarvitse pelätä. He eivät tee sinulle pahaa, ainoastaan asuvat täällä."
Amber pyöräytti silmiään. " Olet majoittanut kotiisi vampyyreja? Sinun täytyy olla päästäsi sekaisin."
" Kenties. Mutta he ovat ystäviäni. Olen kouluttanut heitä jo kaksisataa vuotta, ja täytyy myöntää, että he ovat erittäin hyvätapaisia vampyyreiksi."
Amber alkoi ymmärtää, mutta hänen äänensä värisi hänen sanoessaan:" Eli voin luottaa heihin. Ja sinuun, vaikka oletkin vampyyri."
Rosie nyökkäsi. "Ja voit jatkossa kutsua minua Kreivittäreksi." Amber nyökkäsi varovaisesti.
Hän ei varmaankaan kertoisi isälleen, eikä isä muutenkaan häntä uskoisi. Vampyyreja.

Amber perääntyi kasvavan kauhun vallassa. " Vampyyri? E- ei niitä ole olemassakaan! Ei luoja-..."
James nousi arkusta. " mikäs minä sitten olisin? Kaksisataa vuotta arkussa nukkunut ihminen?"
Amber kääntyi hapuilemaan oven kahvaa. Sitten hän hengähti. Sitä ei näkynyt. oven paikalla oli vain seinä. Hän kääntyi ympäri. James roikkui hänen edessään katosta!
" Pikku vinkki, neitoseni; älä käännä selkääsi vampyyreille." Amber nielaisi.
" Älkää hyökätkö minun kimppuuni!"
" miksi minä niin tekisin? Te olette kaunis. Enkä tahdo varastaa elämäänne."
Amber häkeltyi. " Ovi. minun täytyy nyt päästä ulos. Olkaa niin kiltti."
James nyökkäsi. " Antakaa minun." ovi ilmestyi paikalleen. Amber ryntäsi käytävään katsomatta taakseen.

Amberin kurkkuun kohosi äänetön kiljahdus, jonka hän tukahdutti. Pitäisikö hänen avata arkku? Se oli hyvä idea. Jos siellä oli ruumis, hän voisi kertoa Rosielle ja nukkua eri huoneessa ensi yön. Mutta jos arkku olisi tyhjä eikä lemuaisi pilaantuneelta kalalta, hän luultavammin nauraisi koko jutulle. Amber nousi ylös. Hän tarttui kaksin käsin arkun kahvaan. Hän vetäisi siitä kaikin voimin, ja arkku aukesi. Huoneeseen tulvahti voimakas myskin haju. Amber yski ja kyyneleet valuivat hänen silmistään. Hän lähestyi arkkua varovasti ja hiljaa. Arkussa makasi mies. Mies oli luultavasti noin kolmekymmentä, hänen hiuksensa olivat pikimustat ja hienosti laitetut. Miehen päällä oli smokki ja punainen solmio; hänen silmänsä olivat raollaan ja katsoivat suoraan Amberiin. " Neiti, anteeksi häiriö. Mutta jos oikein päättelen, niin heräsin kiljuntaanne äsken. Onko suoranainen vääryys antaa elämäänsä väsyneen miehen nukkua; onko väärin herättää kauhun kiljuntaan. Onko väärin katsoa vieraan silmiin herättäen pelkoa ja epäilystä, ja jäädä tieten tahtoen esittäytymättä?"
Amber vaikeni.
" Sillä, kuten itse Shakespire sanoi, " mikä on työn alla, te yössä salatyössä hääräilevät mustat noidat?"
" Nimetön teko. Ja eihän nimettömällä teolla ole merkitystä. Eikä tekijää. sanokaas; jos murhaaja olisi nainen, eikä mies, olisiko teolla nimeä? ja nainen on sanotaanpa vaikka kotirouva. Mies niittää mainettaan kunniakkailla teoilla, ja hänet tunnetaan maan joka kolkassa. Naista ei tunne kukaan. Uskoisiko kukaan, että nainen olisi murhaaja? Ei. Uskoisiko kukaan, että mies on murhaaja? ei! hänhän on kuuluisa, tunnetaan maineestaan. Ei kukaan epäile häntä murhaajaksi. Eikä kukaan epäile naista, hän on kaunis ja viaton. Teko jätetään ailahdusten varjoon. Se unhoitetaan.
ja varjelkoon, ken varjoissa mustaan; ken valos on ja kulkee kuiskaustaan; Ei mi kukaan tunne, teoistansa, kuiskaus; mut ken varjois' on ja pukeutuvi mustaan; häntä pelätään ja saapui aamu; unohtuvi yöss' haamu."  Amber naurahti tahattomasti. " Sanat ovat hallussanne, hyvä herra. mitä te tuolla kaikella tarkoitatte? "
" sanat, ja katseet, joilla ei ole merkitystä, eivät tee vieraaseen vaikutusta. Mutta jos sanoilla on merkitys, niillä on myös vaikutus. Eikä ole olemassa merkityksetöntä vaikutusta."
"Tuo on totta."
Mies hymyili. " ja te, neiti, teitte minuun syvän vaikutuksen. saanen kysyä nimeänne?"
" Amber. ja te?"
" James BloodHunter. oikein hauska tutustua noin kauniiseen neitoon. mutta; koska olen niin sivistynyt, saanen lausua teille erään runon, jotta
 minäkin tekisin teihin vaikutuksen?"
" olkaa vaan niin hyvä."
" kun laulavi illan sini, ja tanssiipi kuu. kun myllyn ratas antaapi rytmin. Kun lampeen kuva neidosta kauniista heijastuvi' kuin kaunis miete. Syvällinen uni. Mi' herään lauluun sinen taivaan ja havahdun; on se vain unta! niin kaukaista, ei totta edes. mut yksi asia siin' totta on: tuo kauniin neidon kuva vedes."
Amber punastui. "Oi, te olette oikea runoilija. mutta miksi makaatte arkussa?" James hätkähti. " Koska olen hirviö! Olen veren imijä! itse paholainen! Te ette saa rakastua minuun! Teidän pitää varoa. Varoa, unessakin olla hereillä! Lukita ovenne. Jotta minä en tulisi ja rikkoisi tuota kauneuttanne."
Amber oli kauhuissaan. Hän oli vampyyri. Tuo syvällinen mies olikin vampyyri.

Amber haukkoi henkeään pystymättä huutamaan apua. Arkku. Oliko hänen huoneessaan ruumis? Hänen kätensä hikosivat. Ovi oli ollut kiinni hänen huutaessaan, joten Rosie ei ehkä ollut kuullut hänen huutavan.

Amber halasi isäänsä. Vuosi oli aivan liian pitkä aika! Ja aivan liian vieraassa paikassa. Rosie vaikutti mukavalta ihmiseltä. Kaipa häneen voisi tutustua. Isä suukotti Amberia poskelle. Amber punastui. Isän lähdölle ei voinut mitään. Hänellä oli joku tärkeä työmatka Californiassa.
" Nähdään sitten, isä. Hyvää loppuvuotta", Amber naurahti.
" Nähdään rakas. Ole kiltisti", Mark sanoi ja painoi oven kiinni perässään. Nyt hän olisi yksin.
" Onko sinulla nälkä?" Rosie kysyi.
" Ei. Missä minun huoneeni on? voisin viedä laukkuni sinne."
" Seuraa minua." He lähtivät kävelemään pitkää käytävää hiljaisuuden vallitessa. Amber ei keksinyt mitään sanottavaa ja päätti olla hiljaa. Jokaisen heidän perässään sulkemansa oven paukahdus kaikui linnan autioilla käytävillä. Jos hän lähtisi kävelemään jollekin käytävistä, Amber mietti, niin hän varmaankin eksyisi.
" Minkä ikäinen olet?" Rosie kysyi ja rikkoi hiljaisuuden.
" Viisitoista."
" Hmm. Olet vanhempi kuin luulin, Amber. Ja kaunis ikäiseksesi."
Amber nyökkäsi hiljaa.
" He ovat vielä nukkumassa."
" Ketkä?"
"Linnan muut asukkaat."
" Okei."
He tulivat pienelle tasanteelle. Rosie ojensi Amberille huoneen avaimet. " Tämä on sinun huoneesi."
Amber avasi oven avaimilla. Huone oli kaunis. Suuri pylväs sänky, jossa oli läpikuultavat verhot. Yksi pieni pöytä, jonka edessä seinällä oli suuri peili. Valkea kokolattiamatto, jonka silkkiset hapsut upposivat Amberin jalkapohjiin. " Missä minä voin säilyttää vaatteitani-"
Rosie oli hävinnyt hänen takaansa. Amber nielaisi. Mihin hän oli voinut hävitä noin äkkiä? No, hän oli saattanut mennä johonkin käytävistä. Amber laski laukkunsa lattialle. Kello näytti neljää illalla.
Häntä väsytti ja hän päätti mennä sängylle. Auts! Sänky oli epätavallisen kova. Amber raotti peittoa. Sänky oli puuta! Mitä ihmettä? Hän nosti peittoa vielä vähän ylemmäs. Peiton alta paljastui arkku.

" Vai ei hän vastannut? Perin kummallista." Isä naputteli Charlien numeron kännykkäänsä. Ei mitään. " No, kai hän on joutunut sairaalaan kuumeen takia. Ei auta muu kuin turvautua toiseen vaihtoehtoon." Amber hymyili. Vihdoinkin!
" Älä luule." Amberin hymy hyytyi." Mitä vaihtoehtoa sinä sitten tarkoitat, isä?"
" Sain äskettäin puhelun. Meillä on serkkuja Karpaateilla! Ja he lupautuivat ottamaan sinut luokseen loppuvuodeksi."
" Mitä?"
" Kyllä. Ja asia on sinetöity. En enää muuta mieltäni asiasta. He vaikuttivat mukavilta. Rosie BloodHunter."
Amberin suu loksahti auki hämmähdyksestä. " Kukas se on?"
" Sinun tätisi. Pakkaa kaikki tarvittava mukaan, lähdemme puolen tunnin kuluttua." Amber ei tiennyt, mitä sanoa. Hänen oli paras totella isäänsä.

                                               ~ Toinen luku~

" Katso, hevosia." Amber nojasi huurteiseen ikkunaan. " En ole pitänyt hevosista sitten kolme vuotiaana." Isä naurahti. " Alamme olla kohta perillä, älä viitsi olla noin jäykkis. Vuosi on pitkä aika, mutta jos ja kun sinulla on hauskaa, aika kulkee kuin siivillä."
" Korostan sanaa jos." Auto kaarsi jyrkkään mutkaan ja näkymä oli lumihiutaleiden peittämä. Amber hengähti. Mutkan takaa tuli esiin suuri, jylhä linna. " Oho. En ihan osannut odottaa jotain tällaista." He ajoivat auton aivan linnan eteen ja Amber arvioi linnan noin tuhat vuotiaaksi. Sen seinät olivat rosoiset ja varmaan kolmemiljoonaa lepakkoa uinui sen uumenissa. " Isä."
" Sinulla tulee olemaan hauskaa. Ja korostan sanaa kun." He astuivat ulos autosta. Hengitys tiivistyi huuruksi nenän ympärille. Amber laittoi hupun päähänsä. Oli kylmä. Linnaa ympäröi takaa metsä. Suuri portti aukeni naristen. Amber asteli linnan oven eteen ja koputti varovasti. " Olemmekohan ihan oikeassa paikassa", hän henkäisi. Oven tuli avaamaan nuori kaunis nainen. Hänen mustat hiuksensa oltiin kiedottu kauniisti palmikoina päälaen ympärille. Hänen kasvonsa olivat sydämen muotoiset, ja kauniit kuin mallilla. Mutta hänen kasvojaan ei oltu kiristelty millään lailla. Silmät olivat jäätävän siniset. Naisella oli yllään punainen mekko. " Tervetuloa BloodHuntersin linnaan. Rosie", hän esittäytyi. " Mark. Ja tyttäreni Amber, hauska tutustua." Rosie nyökkäsi. He astuivat sisään. Linnan halli oltiin koristeltu kultaisin muotokuvin. Lattialla oli punainen matto. Kumminkin puolin hallia oli puiset portaat. " Tuota, onko täällä muita?" Amber sai sanottua. Hermostuksissaan hän katsahti isäänsä. Isä oli aivan myyty. Hän ei saanut silmiään irti naisesta. Rosie naurahti ja isä ikäänkuin heräsi horroksestaan. Ja punastui." Täällä on sinun lisäksesi noin viisitoista ihmistä. Ei ketään sinun ikäistäsi." Amber nyökkäsi.
" No, kai minun on sitten lähdettävä. Nähdään, Amber."

( jatkoa)

" Vuodeksi Charlie-sedän luo Lontooseen? Ei ikinä." Amber risti kätensä rinnalleen. " Ei tule kesää. Minähän en sinne lähde, ei siellä ole ikinä mitään tekemistäkään!" Hänen isänsä huokaisi. " Parasta hommata sinulle jostain lapsenvahti siksi aikaa."
" Olen viisitoista, enkä todellakaan tarvitse mitään lastenvahtia. Kun tulette vuoden päästä takaisin, täällä ei ole bileitä eikä räjäytettyä taloa."
" Mutta jos sattuisi jotakin-"
" Niin osaisin pitää huolen itsestäni. Ihan totta." Isä pudisti päätään. Toisaalta olisi ihan kiva antaa periksi ja huomata, kuinka iloinen hänen paluustaan hänen tyttärensä olisi. Mutta Amber oli vasta viidentoista, eikä osaisi vielä kantaa vastuuta kaikesta tekemästään. " En voi vielä luvata mitään." Hän hörppäsi loput kahvistaan ja puki svetarinsa päälleen. " Käyn kaupassa, tutkaillaan sitten tilannetta kaikessa rauhassa." Amber aukoi suutaan esittääkseen vastalauseen. Mutta isä meni jo. Hän harppoi portaat ylös omaan huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni perässään. Jos isä antaisi luvan, hän voisi hoitaa loppuvuoden tiskivuorot yksinään. Tai sitten hän voisi asioida kaupassa ja pitää karkkipäiviä pitkin viikkoa. Ja juhlia. Ja hän saisi ostaa itselleen vaatteita kysymättä lupaa isältään. Amber heittäytyi sängylleen. Se olisi mahtavaa. Alakerrassa soi jokin. Isän puhelin. Amber meni alakertaan ja nosti puhelimen pöydältä. Charlie setä!
 "Hei, setä. Amber täällä."
" Amber, minulla on ikäviä uutisia. Olen tullut kipeäksi. Isäsi ei tiedä asiasta mitään, kerro hänelle ja ole oikein kiltti tyttö. Hyvää päivän jatkoa." Sitten puhelu katkesi. Naks. Amber jäi seisomaan puhelin kädessään. Kaikki ei ollut hyvin. Yleensä setä kyselisi koulun käynnistä, eikä lopettaisi puhelua kesken noin töykeästi. Amber päätti soittaa isälleen.
" Hei isä. Charlie soitti juuri. Hän sanoi, että oli tullut kipeäksi."
" Älä yritä, neitiseni. Olen miettinyt asiaa, ja tullut siihen tulokseen ettei noin nuori neiti välttämättä selviä kaikista kodin askareista yksinään."
Amberin ääni kohosi." Isä, ihan oikeasti. Hän soitti sinun puhelimeesi juuri. Ja kertoi asiansa. Enkä minä valehtele, tai edes yritä! Olet oikeassa, en minä välttämättä selviäisi, mutta tuo on jo liian typerää. Ettet usko."
Hän kuuli isänsä yskivän. " Tuota, jäikö puhelimeni sinne? Jaa. No, soita hänelle takaisin ja kerro, että soittaa työpuhelimeeni. Tulen sinne ihan kohta."
Amber sammutti isän puhelimen ja soitti omallaan takaisin Charlielle. Joka ei vastannut. Hän tuhahti turhautuneena ja meni omaan huoneeseensa odottamaan isäänsä.

~ KREIVITÄR~

Kuu valaisi linnan pihan valjulla valollaan. Hän ei ollut nähnyt tuota linnaa aikaisemmin, ei, hän ei edes ollut käynyt näin kaukana Karpaateilla. Tuuli puhalsi hänen hiuksiinsa lunta. Sudet ulvoivat jossain kaukana. Linnan edessä oli suuri takorautaportti. Hänen täytyisi avata se hetimmiten ja toivoa, ettei kukaan näkisi häntä. Oli sydänyö, oivallinen aika vampyyrien saalistamiselle. Hänen sijassaan ei olisi ollut kovin hauskaa päätyä saaliiksi. Portti aukesi ja kylmästä vapisevat kämmenet sujahtivat takin hihansuiden sisään. Kuului kirkunaa, joka sai hänet hyppäämään pystyyn kauhusta. Lepakot ne vain lähtivät lentoon kiviseinän uumenista, hän rauhoitteli itseään, eikä mitään pelättävää ollutkaan. Hän pysytteli varjoissa. Miksi juuri hänet valittiin tähän tehtävään? Kukistamaan verenhimoinen vampiira, joka käytti itsestään nimeä Kreivitär. Hän ei tulisi voittamaan tätä taisteloa, parempi kääntyä takaisin... mikä tuo ääni oli? Linnan ovi aukesi hiljaa hänen takanaan. Äkkiä portille, hänet oltiin huomattu. Hän lähti juoksemaan portille pimeässä. Hän ehtisi vielä, kunhan pitäisi kiirettä. Hän kompastui- ja voi ei, juuri ennen porttia! Otsa kolahti kiveen kipeästi. Hahmo, mikä se nyt olikaan, tuli hänen vierelleen. Hän vapisi vilusta ja kauhusta ja kohottautui varovasti istumaan. Hän ei pääsisi pakoon.

~ KOLMAS LUKU~ - varjoja yössä

                                                                                                                                                                             Ulkona paistoi aurinko. Mökin ulkopuolella Trask näki metsän, polun päässä, ja siellä kasvavan Gardiitin, joka heilutteli oksiaan. Linnut lauloivat. Metsän takana kohosi vuori, jossa Kevin ajatteli olevan lohikäärmeen luola. Mökin takana oli joki." Onko tuo se joki, jossa on niitä vesipeikkoja?" Kevin kysyi. Orlen nyökkäsi. " Voimme tehdä pienen kierroksen ja käydä sielläkin, jos herrat niin haluavat."
 He kävelivät joelle. se virtasi vuolaana ja kirkkaan pinnan läpi näki pohjaan saakka." Miksi en näe yhtään vesipeikkoa?" Johnny kysyi. " Odota." Orlen kaivoi taskustaan kolme pientä kiveä, jotka hän viskasi veteen. Hetken kuluttua alkoi kuulua vimmatun moista sähinää, ja kolme päätä työntyi pintaan. Johnny kavahti taaksepäin. Peikkojen naama oli kuin kissan, kaljun sellaisen, ja niiden silmät olivat täysin valkoiset. " Orlen, rakas Orlen, tule tänne uimaan! Vesi on lämmintä." Orlen ei vastannut." Sinulla on vieraita. Tuo heidät lähemmäs, jotta voimme tutustua heihin paremmin... " Orlen opasti pojat kauemmas. Peikot sähisivät raivoissaan. " Annamme sinulle kultaa, jos tuot heidät tänne meidän luoksemme." He lähtivät kävelemään pois päin peikoista, jotka huutelivat heidän peräänsä kaikenlaisia rivouksia. " Heihin ei kannata luottaa. He olisivat syöneet teidät suihinsa, jos olisimme suostuneet." Heidän edessään oli metsä. Parvi naakkoja lähti lentoon puiden oksilta." Onko tuo metsä paha? tai siis... jos me  menisimme sinne, palaisimmeko ehjinä takaisin? Trask uteli ja vilkuili metsää syrjäsilmällä. " Ei. Nyt päivällä. Mutta jos menisimme sinne illalla, se muuttuisi pahaksi. Nähkääs, se on päivällä hyvä ja illalla paha, ja yöllä se on jopa tappava. Metsässä asuu  olentoja, joita edes minä en tiedä olevan olemassa. Päivällä erilaiset keijut puhuvat ihmisille, mutta yöllä johdattavat heidät suonsilmäkkeisiin tai näkin ateriaksi. Gardiitit ovat kilttejä päivällä, mutta illalla ja yöllä ne lyövät oksillaan ja vaihtavat paikkaansa harhauttavasti.Teidän ei siis kannata mennä sinne myöhään."
" Mutta entä jos keiju tai joku mörkö tulee pihapiiriin?" Damien kysyi.
" Tai näkki tai Gardiitti?"
Johnny pudisti päätään. " Eihän ne voi tulla. Eikös se ole niin, että jos joku niistä yrittää,"-
"... Teidän ei tarvitse olla huolissanne. Lohikäärme suojelee meitä ja pitää niitä silmällä. Minulla on myös taikakeinoja, jos käykin niin että lohikäärme sattuu uinahtamaan." Ed nyökkäsi. " Minullakin on kysymys. Mistä te tiedätte, että me olemme velhoja? Tai siis kun enhän minäkään uskonut niihin, enkä oikein usko vieläkään, ja kaiken lisäksi olisi mahtavaa osata taikoja. Voisi tiskata astiat ajatuksen voimalla ja muuta ihmeellistä. Siirtää junan raiteiltaan ja kuljettaa planeettoja"-
" Ed, nuo fantasiat saavat riittää."
Orlen nauroi. " Itse asiassa minäkin teen niin."
" Ai miten?"
" Tiskaan astiat ajatuksen voimalla. Ja mitä tulee siihen kysymykseesi velhoista, olen varma että te olette velhoja. Täysin varma. "
" Mutta eikö kaikilla ole joku voima, tai joku elementti jota hallitsee?"
" Kyllä. Trask. Sinä olet elementaari. Pystyt hallitsemaan sateita ja tuulia, myrskyjä ja valoa." Trask vihelsi. " Kevin. Sinä olet animaagi, pystyt juttelemaan eläimille ja tämän maan olioille, kuten lohikäärmeelle." Kevin hiljeni. " Onko siitä mitään hyötyä?" Orlen nyökkäsi. " Paljonkin. Johnny. Sinä olet niin sanottu varjokävelijä. Voit muuttaa ihmisen mielen halutessasi vaikkapa surullisesta iloiseen. Ed. Sinä luet ihmisten mieliä ja liikutat esineitä. Damien. Osaat muuttaa olomuotoasi ja matkustaa ajassa eteen tai taakse. Mitäs sanotte?" Kaikki olivat hiljaa.
" Vielä yksi kysymys; mitä me teemme nyt?"
Orlen hymyili salaperäisesti." Valmistaudumme suureen matkaan."

Pojat nauttivat teestään. Se oli mahtavaa kylmän ja sateisen ajomatkan jälkeen. Pojat olivat teetä juodessaan melkein unohtaneet missä olivat. Damien etsi auton avaimia kunnes sitten muistikin, että auto ja avaimet olivat kaukana heidän nykyisestä olinpaikastaan. " Saanko kysyä, mitä teetä tämä oikein on?" Trask kysyi nuollen huuliaan. " Hieman mulperin höyrytettyjä ja kuivattuja lehtiä, seljan marja uutetta ja hunajaa," Orlen paljasti. " Ajattelin, että lontoolaisille pitää tarjota kello viiden tee. Ja ajattelin varoittaa teitä siitä, että emme saa teetä täällä ihan joka päivä. Matka on kuitenkin aika pitkä. Haluatteko lähteä tutkimaan paikkoja?" 

"Uaaaaaaaaakh!" Kaikki tippuivat aukosta suoraan hyiseen pimeyteen. Ja siitä mökin lattialle. Ensimmäisenä tuli Damien. Sitten Johnny ja Ed. Kaikki makasivat lattialla yhtenä läjänä. He ähkivät ja nousivat ylös. Trask virnuili Kevinin vieressä. Johnny halasi Keviniä. " Luojan kiitos, olet yhtenä kappaleena. Missä me olemme?" Kevin hymyili." Zanadgianissa. Tämä tässä on velho Orlen, ja nuo pikku otukset ovat Lentur ja Calib." Ed kurtisti kulmiaan. " Niin missä? Ai jossakin taikamaassa vai? Ja onko nuo joitakin keijuja? Menninkäisiä? Ai oikea velho? Niinkö?" Kevin repesi nauruun. " He ovat menninkäisiä, Ed, ja - tuota, luulen, että Orlen tuntee tämän maan paremmin kuin minä." Orlen nyökkäsi."Hakekaa tuolit ja istukaa." Pojat tekivät työtä käskettyä. " Zanadgian ei ole pullollaan kaiken näköisiä taikaolentoja ja myyttisiä eläimiä. Metsässä asuu vanha aarnikotka. Vuorilla on lohikäärme, joka on yhtä vanha kuin tämä maa itse. Se ei ole vaarallinen. Joessa ei kannata uida- se on tulvillaan vesipeikkoja. Taloni vieressä on puhuva puu, Gardiitti. Gardiitteja kasvaa metsän keskiosissa, niitä kannattaa varoa... ne ovat arvaamattomia. Tässä maassa on muitakin taruolentoja joista ette ole kuullutkaan. Kivikeljut ovat kiveen piirtyneitä kasvoja, jotka voivat puheellaan muuttaa ihmisen mielen. Keijuja on muutama. Konttuset ovat sammakon näköisiä pieniä miehiä, jotka kivittävät ihmisiä mielellään. Niiden kohtaaminen tietää muitakin hankaluuksia. Maraydi on ruohonymfi, joka ei pidä siitä että sitä tallataan. Sen tunnistaa yksittäisenä joukkona liikkuvista ruohoista. On myös tiettyjä paikkoja, tällä alueella, joissa ei saa liikkua. Niissä paikoissa asuu pahoja olentoja, kuten vuorenpeikkoja, hämyruohoja, usvakeijuja ja suolla  liikkuvia saalistavia näkkejä. Kysyttävää?" He tuijottivat Orlenia silmät suurina. Damien hieroi niskaansa. " Oikeastaan minulla on. Miksi sieppasit ystävämme?"
" hän on maagi. Niinkuin tekin." Trask pudisti päätään totisena." Kuinka muka? En ole edes koko ikänäni tehnyt taikatemppuja!" Orlen naurahti."  Ihmiset eivät edes tiedä olevansa velhoja. Suurin osa tietää sen vasta vanhana." Pojat pudistelivat päitään ihmeissään. "Otatteko teetä?" Orlen kysyi ja kaikki nyökkäsivät väsyneinä.

" Olemme perillä." Johnny aukaisi turvavyönsä ja kääntyi takapenkkiin päin. " Jos käy niin, että siellä onkin joku joka on ottanut Kevinin vangiksi, emme tee vastarintaa tai esitä sankareita. Onko selvä?"
Kaikki nyökkäsivät vaitonaisina ja joukko astui ulos autosta. Ovi oli auki. Eteisen matolla oli lehtiä ja jäätelön roska. " Kevin? Oletko täällä?" Ed käveli keittiöön. " Ei ainakaan täällä. " Muut hajaantuivat muualle taloon. Ovi oli auennut tuulen voimasta. Talossa oli hiljaista. Seinäkellon tikitys kaikui käytävillä. Johnny alkoi olla huolissaan. Pitäisiköhän meidän soittaa poliisille? Samassa kuului Traskin huuto:"Hei-tulkaa katsomaanäääääääääkh!" kaikki ryntäsivät portaat alas. he eivät uskoneet silmiään. Suuri kultaisena hohtava ympyrä leijui lattian yllä. Siitä kuului särisevä ääni. " Pi-pitäisikö meidän mennä siitä?" Damien kysyi. Johnny nyökkäsi. "Luulen, että Trask tippui sinne tai jotain sen suuntaista. Emme halua kadottaa enempää ystäviä. Lasken kolmeen. Yksi. Kaksi. Kolme!" he kaikki hyppäsivät aukosta.

Kevin tuijotti Orlenia hiljaa. Velho? Ei voinut olla. Eihän niitä ollut olemassakaan! "Tuota...olette erehtyneet henkilöstä. En harrasta taikuutta." Orlen ja menninkäiset naurahtivat." Taikuus", Orlen aloitti,"On hyvin laaja käsite. Me velhot emme harrasta taikuutta. Meillä on kykyjä, joita harjoittamalla kehitymme ja olemme lopulta maageja, magiaa harjoittavia velhoja. On toki olemassa myös niitä, jotka käyttävät kykyjään pahaan. Tätä kutsumme mustaksi magiaksi, tai pahaksi taikuudeksi. Monet noidat harjoittavat taikuutta. Mustaa magiaa käyttävät esimerkiksi Nekromantikot. Mutta minä harjoitan magiaa. Voin antaa esimerkin." Orlen otti pitkän puisen sauvan viereltään. Toinen menninkäisistä ojensi hänelle sormuksen. Orlen lausui outoja sanoja ja kohotti sauvaansa. Sormuksen hän asetti sauvan pään ympärille. Hetken kuluttua sormus alkoi luisua alemmas ja alemmas. Se oli nyt sauvan keskellä. Orlen otti sauvan päät käsiinsä ja sauva halkesi- tai katkesi kahtia. Sormus jäi ilmaan. " Oho. Oletkin aika taitava. " Orlen hymyili ja napsautti sormiaan. Sormus suureni suurenemistaan, kunnes se oli noin kolmen metrin kokoinen ja kahden metrin levyinen. " Tätä kutsutaan taikaportiksi. Ovaaliksi. Siitä pääsevät sisään taikaolennot, kuten keijut ja kentaurit." Sormus hohti. Pian se muuttui näkymättömäksi ja kultaisen väriseksi ympyräksi. " Kysynpähän sinulta, Kevin Harrison, onko ketään, jonka haluaisit tuoda sisään portista?" Kevin nielaisi. Hänen ystävänsä. Trask. Johnny. Ed. Damien. Mutta entä jos velho olikin paha? Jos hän muuttaisi heidät peikoiksi tai usuttaisi menninkäiset heidän kimppuunsa? Ei. hän halusi heidät vierelleen. " Ystäväni." Orlen nyökkäsi ja sanoi:" ystäväsi. Hmm. Taion ympyrän sinne, missä he ovat. Toivon mukaan he myös astuvat siitä.

Johnnyn käsi tärisi hänen nostaessaan teekupin huulilleen. Trask hieroi ohimoitaan ja Ed katsoi ulos ikkunasta ajatuksissaan. Kukaan heistä ei ollut uusista yrityksistä huolimatta saanut Keviniin yhteyttä. Ulkona satoi ja tuuli ja myrsky puhalsi lehdet vasten kadun taloja. " Meidän täytyy mennä hänen kotiinsa etsimään johtolankoja. Havainnollistamaan, mistä tässä kaikessa oikein on kyse." Johnnyn ääni rikkoi hiljaisuuden. Damien pudisti päätään. " Hänen ovensa on lukossa. Mistä vetoa. Emme voi murtautua sisään. Siitä tulisi poliisi asia, jos jäisimme kiinni. Ja toiseksi, näettekö mikä sää? Auto varmaan nousee lentoon! " Trask laski kätensä syliinsä ja nousi ylös. " Tuskinpa hänen ovensa lukossa on, jos hänet on kidnapattu. Ja myrsky on pienin ongelmamme! Ystävämme on napattu ja me istumme juomassa teetä!" Johnny laski kupin alas pöydälle ja nyökkäsi hiljaa.  "Kannatan ajatusta. Etsitään kevin." Muutkin alkoivat nyökkäillä. " Niin, tuota... entä jos häntä ei ole napattu? Jos hänet onkin vain... "
" Hitot siitä. hänet pitää löytää." Pojat pukivat takkinsa päälleen ja he menivät autolle. Kylmä viima viilsi poskia kuin lasi, ja vesisade huuhtoi heidän hiuksensa. Kyyneleet kihosivat Edin silmiin, joka johti joukkoa. Lehti paiskautui Johnnyn naamaan. " Damn! mikä tuuli!" Auto starttasi kovaa, mutta sitä ei kuullut tuulen huminan yli.

Kevin yritti rimpuilla siteistään, mutta se oli turhaa. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa, mutta suukapula esti hänen aikeensa. Hän ei tiennyt varmaksi, missä oli. Kevin istui lattialla, jonkunlaisen mökin. Hänen edessään oli hahmo, joka hyräili ja hääräili keittiössä. Ikkunasta tuli sisään valoa, joka häikäisi Kevinin silmiä. Keittiössä oli kuusi tuolia ja suuri pitkä pöytä. Ikkunan yläosasta roikkui heiniä, josta Kevin päätteli, että talo oltiin vuorattu heinällä ja että katto oltiin tehty siitä. Kevin sai suukapulansa sijoiltaan." Kuka te luulette olevanne kun kidnappaatte ihmisiä tuolla lailla?" Hahmo ei tehnyt elettäkään päästääkseen hänet irti. Hän ei edes hätkähtänyt." Missä minä olen? Vastatkaa, hyvä mies!" Nyt hahmo kääntyi, ja Kevin pidätti henkeään. Hän ei selvästikään ollut kotoisin Lontoosta. Miehen silmät olivat pienet ja nauravat, hänellä oli pitkät ruskeat hiukset ja saman värinen parta jotka ulottuivat lattiaan saakka. Hänellä oli yllään nahkaliivi, ja ruskea kangaspaita. Kevin käänsi epäuskoisena katseensa muualle, koska pelkäsi, että mies voisi jopa lyödä häntä. "Olen kaikin keinoin yrittänyt tehdä olosi mukavaksi. Selvästikin olen ollut väärässä, siinä että te englantilaiset olette mukavia." Mies kääntyi takaisin pöytänsä ääreen. Kevin hymähti." Jaa vai tehdä oloni mukavaksi? Jos ette ole sattuneet huomaamaan, hyvä herra, niin tässä minä makaan lattialla siteissä; voin vaikka saada nuhakuumeen!" Mies kääntyi uudelleen mutta nauroi. " Et liioin taida kainostella meitä metsän väkeä. Kuule, minulla on pieni pyyntö. Ole vaihteeksi hiljaa. " Kevin tuijotti miestä pöyristyneenä. "kuinka voisin olla hiljaa, kun en edes tiedä missä olen! Keitä muita täällä on?"
Mies hymyili hänelle ja vislasi kovaa. " Lentur ja Calib. He ovat uskollisia ystäviäni. Kevin näki oven avautuvan. Hän ei ollut uskoa silmiään. Ovesta asteli sisään kaksi menninkäistä.Toisella oli päällään vihreä hattu, saapikkaat, ruskeat nahkahousut ja valkea pellavapaita. Toinen oli pukeutunut liki samanlailla, sillä vain ei ollut hattua. " Jaa... vai että menninkäisiä. No kukas sinä sitten olet?" Kevin yritti esittää rohkeaa. hän ei kuitenkaan kyennyt irrottamaan katsettaan menninkäisistä. Mies kumarsi. " Minä olen velho Orlen. Paikka, jossa olet on nimeltään Zanadgian.
" Zanadgian?" Kevin kurtisti kulmiaan. " no, kaikesta päätellen teillä varmaan oli hyvä syy napata minut." Orlen nyökkäsi. " Kyllä. Sillä jos olemme oikeassa, sinäkin, nuori ystäväni, olet velho."

WIZARDS

  Kevin käveli keskellä Lontoon ruuhkaisia katuja. Kello oli aamu kuuden ja seitsemän välissä. Hän heristi nyrkkiään taksikuskille,joka roiskutti rapaa hänen niskaansa. Katu oli täynnä vaahteranlehtiä,ja koditon kulkuri ojensi lakkiaan ohikulkijoille. Kevinin piti löytää lahja kaverilleen Johnnylle, jolla oli syntymäpäivä, mutta jolle hän ei millään keksinyt lahjaa. Rannekello? hän oli käynyt katsomassa timanttiliikkeen rannekello tarjontaa, mutta mitään kyllin halpaa ei ollut saatavilla. Johnny ei pitänyt peleistä, eikä myöskään siitä, että hänen luokseen tultaisiin ilman lahjaa. Kevin raapi korvallistaan tuskaisena. Hänen täytyisi keksiä jotain. vastaan tuleva mummo hymyili hänelle ja Kevin nyökkäsi takaisin. Hän keskeytti kevinin ajatukset,ja Kevin jäi seisomaan paikalleen hölmistyneen näköisenä. Hän ei pitänyt itseään erityisen komeana. Ruskeat hiukset sojottivat joka suuntaan, ja vaikka hän oli yrittänyt käyttää kaikenlaisia muotoilutuotteita, ne eivät silti asettuneet paikoilleen. Hän oli aika lyhyt ikäisekseen. Johnny oli pitkä ja silmälasit eivät tehneet hänestä hyljittyä, hänellä oli paljon ihailijoita ja monet olivat sitä mieltä, että lasit sopivat hänelle. Kevin palautui takaisin maan pinnalle. Nyt hän sen keksi! Hän lähti kävelemään ripein askelin kohti lähimpiä liikennevaloja. Johnny piti hyvää huolta ulkonäöstään, sen hän oli huomannut, ja siksi hän ostaisi hänelle kuntosalin kausikortin. Kevin tuijotti pilvistä taivasta hymyillen.

                                  ~ TOINEN LUKU ~
                                  
" Tuon mä kostan!" Johnny huusi ja tarttui tyynyyn, ja viskasi sen päin Damienia. Damien nauroi ja tönäisi Johnnyn lattialle. He olivat Damienin kotona, ja poikien piti tehdä läksyjä.
" Tämä ei taida onnistua. Meidänhän pitäisi valmistella niitä juhlia", Damien sanoi ja ojentautui istumaan. Johnny suoristi vinoon menneet silmälasinsa." Juhlat ovat kuitenkin jo kolmen tunnin kuluttua."
" Niin, mutta eihän meillä oo edes paljon tehtävää, vai kuinka?" Damien nyökkäsi. " Mutta ehkä meidän pitäisi jo aloittaa."
" Olet oikeassa", Johnny sanoi ja käveli ovelle. Hän tunsi tyynyn lentävän selkäänsä. Hänen olisi tehnyt mieli viskata takaisin, mutta he olivat jo valmiiksi myöhässä. Damien ja Johnny kävelivät portaat alas keittiöön. "Hmm. Hmm,hmm." Johnny pysähtyi jääkaapin ovelle ja tutkaili siihen kiinnitettyä lappua, johon oltiin kirjoitettu valmisteluja, joita heidän pitäisi tehdä ennen varsinaista illan viettoa. " Siis. Juhliin ovat tulossa Trask, Kevin ja Ed."
" Minun käsittääkseni siinä ei ole mitään ongelmaa."
Johnny kääntyi ympäri ja tutkaili Damienin kasvoja." On meillä yksi."
" No mikä?"
" Tuo finni."
Damien punastui ja löi Johnnya olkavarteen leikillään." Sinä olet minun ongelma."
Johnny naurahti kuivasti. " Oli miten oli, minulla on ehdotus."
" No kerro."
" Voisimme pitää juhlat tavallista aikaisemmin. Kundit saisivat olla pitempään, vaikka yötä", Johnny sanoi," Siis jos se käy."
" Tuo on hyvä ehdotus."
" Mutta meillä on silti yksi asia hoidettavana."
"Mikä?"
" Sinun kuontalosi."
" Tuumasta toimeen, siis."

JATKUU...



                                

Johnny avasi oven ja näki ystävänsä Traskin seisovan ovella suuren paketin kanssa. " Onnea."
" kiitos. Sitä ei minulta puutu. Mitä kuuluu? "
" Hyvää... tuota..." Johnny hätkähti ja väisti päästäen hänet sisään. Trask hymyili. Traskilla oli yllään harmaa huppari ja farkut. Hän ei ollut pynttäytynyt, niinkuin Johnny, jolla oli puku päällä. " Onko Ed tullut vielä?"
" Ei, mutta uskoakseni pian." He istuivat olohuoneeseen kahvikuppien kanssa, ja juttelivat koulusta, tytöistä ja siitä, että Damienin hiukset olivat kasvaneet. Pian, noin puoli kolmen maissa ovikello soi ja saapui Ed, joka ei myöskään ollut kummemmin laittautunut. " Outoa. Luulin, että olisit Kevin."
" Eikö hän ole vielä tullut? Luulin että hän olisi täällä."
" No, hänen olisi pitänyt tulla jo puoli kahdeksi. Mutta tervetuloa, ja onpas siinä hieno paketti! "
Ed antoi paketin Johnnylle. Sisällä oli kauluspaita, pöllömuki ja karkkiloota. " Kiitos. Istu, ole hyvä, ja kerro kuulumisia."
" Käyttäydytte kuin eläkeläiset iltapäiväteellä", Ed naurahti. " Missä on tyynysota? Entä..."
" ...Kevin? Hän ei ole täällä.Emme voi aloittaa ilman häntä", puuttui Damien puheeseen.
" Soitetaan hänelle." Trask käveli eteiseen, otti puhelimensa takkinsa taskusta ja näppäili siihen Johnnyn numeron. Kello oli varttia vaille kolme. " Ei vastaa. "
" Kokeile uudestaan." Trask soitti kolmannen kerran, mutta Kevin ei vieläkään vastannut.
" Aloitetaan ilman häntä."
" Ei tasan aloiteta." Johnny yritti soittaa omalla kännykällään.
" Johnny?" Toisesta päästä kuului rätinää ja Kevinin varovainen ääni.
" Oletko tulossa vaiko et? Missä olet?"
" Minä... en ole."
Johnny hymähti." Missä sitten olet?"
" En voi kertoa..."
" Kotona? Tulemme sinne." Trask ryntäsi puhelimeen. " Onko kaikki hyvin? Voit kertoa meille missä olet."
" En... voi. Mutta olen pulassa. Aloittakaa synttärit ilman minua. Ja onnea Johnny. Yrittäkää pärjäillä."
Puhelu loppui. Trask, Johnny, Kevin ja Ed jäivät seisomaan mykkinä eteiseen.